I've been sailing the seas on a big ass boat, trying to see what the world's about

Note to self: päivä paranee kummasti kun sängynpohja ja kollarit vaihtuu Costaan ja isoon latteen. Vedän täällä caramel shortcake övereitä ja ikävöin jostain syystä vähän kevättä, jolloin hipsin vähän väliä läppäri kainalossa Costaan facebookkaamaan  lukemaan pääsykokeisiin. Niinkin mielenkiintoiset aiheet kuin englannin kielen asema kansainvälisenä kielenä ja kasvatustieteiden tutkimusmenetelmät (en kyllä muista pääsinkö tässä koskaan ekaa lausetta pidemmälle) sai ihan uutta vibaa kahvimuki kädessä ja lempparikahvilan sohvat alla. 

Tällä viikolla on kokoajan ollut taustalla pieni lomaväsymys, oon huomannut että mulla menee yleensä noin viikko lomasta palautumiseen, oli se sitten kestänyt neljä päivää tai kolme kuukautta. Oon hyödyntänyt ahkerasti Netflixiä ja miettinyt keinoja saada The Crash palaamaan taas yhteen, koska yää. Ain't nothing as Teemu Brunila. Samalla mulla on ollut kova yritys hyväksyä kesän loppuminen, syksy on ihanaa aikaa mutta pelkkä ajatus piknikeistä, shortseista ja Dalston roof parkista luopumisesta itkettää. Toisaalta sukkahousut on keksitty, piknikviltin voi heittää vaikka olohuoneen lattialle ja enköhän mä jostain jonkun kivan kattoterassin löydä. 

Tiistai-iltana siis skarppasin ja lähdin ihanan C:n ja tämän italialaisen kaverin kanssa Dalstoniin, jossa on tosi kiva katolle rakennettu terassi/baari/hengailupaikka. Siellä näytetään leffoja tiistaisin ja tämä kerta oli kesän viimeinen, paikka on onneksi auki vielä syyskuun loppuun asti. Valitettavasti tällä kertaa valkokankaalle heijastui vähemmän mielenkiintoinen Rolling Stones -dokkari Shine a light, jota jaksettiin katsella ehkä reilun tunnin ajan jonka jälkeen siirryttiin toiselle puolelle kattoa istuskelemaan ja hengailemaan. Fiksuna tyttönä olin napannut viltin mukaan kylmää iltaa varten ja jättänyt takin kotiin, miettimättä sitä että kotimatkallakin on todennäköisesti jäätävää ja punainen pöllöviltti (nyyh Aino) saattaa kerätä katseita.

Huomaa muovimukeissa tarjoiltava valkkari!

Torstai-iltana päätettiin tutustua melkein naapurissa asuvan M:n kanssa meidän alueen melko valtavaan kahvila- ja pubitarjontaan. Tarkoitus ei ollut jäädä myöhään, mutta kahvien jälkeen päädyttiin vielä testailemaan cocktaileja Lizard Lounge -nimiseen baariin. Kävelen siitä ohi yleensä pari kertaa päivässä ja oon halunnut käydä siellä siitä asti kun muutin tänne, ja kun kerran sisälle päästiin vaikka vähän nuoria oltiinkin niin siellä sitten hetki viihdyttiin. 

Mun kameran linssi päätti myös elää omaa elämää torstaina ja jumittua, olin jo valmistautunut pahimpaan ja perjantaina kiikutinkin sen ensiapuun kamerakauppaan, jossa sille ei valitettavasti luvattu enää elinaikaa. Mietin jo mistä saan korvaajan vain vuoden ikäiselle Nikonilleni, mutta vastoin kaikkia odotuksia se parantui itsestään! Siksi tärkeä testing-kuva, joka samalla todistaa että tiedän jotain mitä maailmalla tapahtuu.

Rauhallinen koti-ilta vaihtui rauhalliseen puistonpenkki-iltaan perjantaina M:n kanssa, todettiin ettei Woodfordissa ole pubielämää ja namit mustikkamuffinssit ja kokis vei voiton. Kävin vielä heittämässä juoksulenkin kotiin palattua ja teki kerrankin mieli vain jatkaa matkaa, öisessä kaupungissa on jotain tosi ihanaa, ainakin jos asuu yhtä rauhallisessa naapurustossa kuin minä :)

Lauantaiaamuna jatkoin sporttilinjaa ja lähdin salille, jonka jälkeen otettiin jälleen M:n kanssa suunnaksi British Museum. Tosi paljonhan siellä oli nähtävää, osa enemmän ja osa vähemmän kiinnostavaa. Mua kiinnosti lähinnä nähdä muumioita, joissa on jotain tosi kiehtovaa mutta samalla tosi karmivaa. Yllätyin miten kammottavalta niitä tuntui katsella, en ollut yhtään valmistautunut. Museokierroksen jälkeen käytiin vielä istuskelemassa puistossa ja pyörimässä parissa kaupassa, ja oli yllättävän kivaa suunnata ajoissa kotiin.

Kleopatra, creepy or what

Illalla syötiin vielä hostvanhempien kanssa älyttömän hyvä dinner ja tuhottiin pullo viiniä, mun hostisä H on tosi hyvä kokkaamaan ja harvoin kieltäydyn seuraan liittymisestä jos vaan on vähänkin nälkä. Mietin taas miten onnellinen oon kun oon onnistunut löytämään näin ihanan perheen, hassua miten hyvin voidaan olla samalla aaltopituudella ja samassa ajatusmaailmassa kun toiset on kuitenkin 30+. Kiva elämä.

Koitan nyt päästä yli siitä että tänään alkoi syyskuu ja huomenna on taas koko päivä töitä. Huomenna on myös mun vuosipäivä Englannissa, mikä tuntuu tosi absurdilta. Näihin kuviin näihin tunnelmiin, ja pala The Crashia piristämään.