torstai 27. helmikuuta 2014

I woke up with the sun, thought of all the people, places and things I've loved

Moikka! Viimeset pari viikkoa on menneet lähinnä juostessa ympäriinsä, yritän nyt hyvittää blogihiljaisuutta lätkäisemällä luvattoman ison kasan kuvia ja palaamalla muutamaan juttuun joista en oo muistanut kirjottaa :)

Lähdin joku viikko sitten juuri uuteen kämppään muuttaneen kaverini messiin Ikeaan, joka tuntui yllättävän kodikkaalta ja vähän kuin paluulta Suomeen. En oo kyllä ihan varma miksi :D Joka tapauksessa lihapullat ja Daim-kakku kelpasi hyvin! Oon myös odottanut innolla laskiaista ja yhtenä lauantaina oli pakko juosta Scandikitcheniin nappaamaan laskiaispulla matkan varrelle, laskiainen on ehdottomasti yks mun lempparijuttuja vuodessa. Sunnuntaita odotellessa!



Pari viikkoa sitten pelasin mun toiseksi viimeisen futispelin, ja sain viimeinkin aikaiseksi ilahduttaa mun pelikavereita yllärimuffinsseilla. Vadelma-valkosuklaamuffinssit on aivan ihania ja tosi helppoja tehdä, suosittelen :)



Samana sunnuntaina mun sisko saapui Lontooseen, ja vietettiin kivat pari päivää pyörien ympäri kaupunkia. Viime postauksen kuvat on suurimmalta osalta niiltä päiviltä, saatiin yllättävän paljon aikaan stressaamatta liikaa aikatauluista tms.





Viime viikon keskiviikkona mun alun perin Hong Kongista oleva kaveri vei mut kierrokselle Chinatowniin, ja luonnollisesti unohdin ottaa yhtään kuvaa siltä illalta. Pääsin maistamaan ihania (ja kummallisia!) kiinalaisia ruokia ja bubble teetä, jonka jälkeen suunnattiin Waterloohon katsomaan Fucking outside of the box -nimistä yhden naisen stageplayta, joka epäilyttävästä nimestään huolimatta oli tosi hyvä!

Torstaina tein viimeinkin synttäreitäni varten huipun mango-juustokakun, josta siitäkään en muistanut ottaa yhtään kuvaa. Heitän reseptiä kehiin kunhan ehdin, se ansaitsee huomiota :)

Oon myös seurannut täältä saarelta käsin Suomen lätkäpelejä olympialaisissa, ja perjantaina suunnattiin J:n kanssa pubiin kannustamaan Suomea aika monen muun Lontoon suomalaisen sekaan. Onneksi suru häviöstä hukutettiin illalla hengaamalla M:n ja J:n kanssa meillä ja karaokepubissa.



Synttäripäivä lauantaina meni lähinnä rennosti hengaillen. Vakuutin M:lle että helmikuussa on ihan ok aloittaa piknikkausi, ja roudasin meidät eväiden kanssa puistoon. Ilta meni Maijun kanssa viinipullon seurassa ja vakkaripubissa The Georgessa :)


Sunnuntai oli yllättävän kiireinen; Suunnattiin Maijun kanssa ensin Brick Lanelle, ja sieltä pyörimään Shoreditchiin ja Columbia Roadin Flower marketille, joka oli kyllä jo aika lailla taputeltu siinä vaiheessa kun sinne ehdittiin. Voin vaan kuvitella miten ihana se on täydessä meiningissä! Shoreditchista jatkoin Camdeniin kahvittelemaan D:n kanssa, ja päädyttiin InSpiral-nimiseen vegekahvilaan kanaalin varrelle.









Tällä viikolla oon käynyt mun pitkän to do -listan kimppuun, ja oon jopa saanut jotain aikaiseksi. Lähtöpäivään on enää reilu viikko, joten tekeminen ei lopu kesken. Oon järkyttynyt siitä miten paljon kamaa oon onnistunut keräämään tässä viime vuosina, mihin ihmeeseen tarvitsen oikeasti kaikkea?!

Maanantaina olin koko päivän töissä S:n kanssa, ja meillä oli oikeasti tosi hauskaa. Normaaleina päivinä meillä on harvoin mahdollisuutta viettää kunnon laatuaikaa, joten maanantaina päivä menikin kaiken kivan parissa. Monen muun jutun lisäksi pyörittiin leikkipuistossa, piirrettiin ja leivottiin porkkanakakkuja.





Täällä alkaa kevät olla jo hyvässä vaiheessa, ainakin jos niin voi päätellä auringonpaisteesta, puiden kukkimisesta ja jääteloauton paluusta. Siispä esittelen mun kevätkynnet! ...jotka valitettavasti hajoaa jo nyt. Nyyh.


Hi there! I've been extremely busy lately, so writing the blog has only happened in my dreams. Now I'm back with way too many photos and way too little actual text :D

During the past two weeks I have: been to Ikea, played my second last football game, spent time with my sister, got to know Chinese food and seen a cool stageplay, watched ice hockey, spent lovely evenings with friends, celebrated my birthday, been to Brick Lane, Shoreditch and Camden and sorted out loads of things that have something to do with moving away. Busy busy busy. 

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

And the winner is...


Stockholm! Before coming to a final decision I had to go through a couple of sleepless nights, constant email checking and a few deep conversations with friends including me freaking out several times. So basically, starting from 11th of March I can be found in Stockholm :) Right now I'm just panicking about leaving London and not able to be properly excited about this, but I'm sure my enthusiasm will grow in time. Really looking forward to new challenges and adventures!

As some of you know, my initial plan was to either find volunteering work outside of Europe or alternatively go and explore another European city for a few months. I had excluded looking after children from my list, figured 1,5 years (plus all those years in Finland) is enough. Time to gain experience in something else and blah blah blah. However, after realising that finding both a job and a place to live in a foreign city requires way too much time and effort, I started thinking about children again. I had a feeling that I shouldn't have any problems with finding a family to work with, and knew that it really would be the easiest option. So, after chatting to quite a few families in different countries and actually having a couple of families to choose from, deciding to go for a lovely family in Stockholm suburbs felt good. Now that I think about it, Stockholm is also the most sensible place to be since it's so close to Finland, considering the fact that I have to visit my lovely home country a couple of  times during the spring/summer anyway. And obviously it's easy for people from Finland to visit Stockholm as well ;)

Now I've got 30 more days to enjoy in London, definitely gonna make the best of them. And to end this post in a cheerful way, I have a little treat for you. Love from me and my lovely football mates, enjoy!

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Don't live your life like a movie, always thinking you could have been something

Iik. Nyt se on viimein virallista, mulla on lento Suomeen 7. maaliskuuta. Viikkojen väheneminen ahdistaa jo nyt, ei pitäis laskea mutta oon silti hyvin tietoinen siitä että mulla on täällä jäljellä enää viisi viikonloppua, kolme futispeliä, viisi maanantaita ja yksi loma. Toisaalta oon yrittänyt keskittyä siihen että mulla on kohta edessä uusi jännittävä aika jossain muualla, tästä lisää varmaan parin päivän sisällä ;)

S on jatkanut tapaansa kantaa mulle kaikenmaailman taideteoksia koulusta, ja uusi juttu on myös mun ja mun perheenjäsenten piirtäminen. Mun lähdön läheneminen on ollut aika vaikea juttu, sekä mulle että S:lle, katotaan kuinka itkuinen viimeisestä kuukaudesta tulee.


Mun ajatus syödä semiterveellisesti tammikuun ajan muuttuikin "syö mahdollisimman paljon pizzaa" -dieetiksi. Toimii sekä kotona että ravintoloissa, ehkä paras ruokavalio ikinä. Tää on mun vastaisku kaikille blogeille jossa hypetetään pellavansiemeniä ja artisokkapirtelöitä.

Mulla on myös menossa tipattomat tammikuun viimeiset kolme viikkoa, ja varmaan just sen takia ollaan päädytty syömään tosi usein. Siinä vaiheessa kun perjantai-iltana on juotu jo kahvia, kokista ja vettä, on paras vaihtoehto vaihtaa pubeilu ruokaan ja öö, omenamehuun. 


Pari viikkoa sitten päästiin taas potkimaan palloa Hackney Marsheille, se oli todennäköisesti yksi huipuimmista päivistä tänä vuonna. Aurinko paisto melkein pilvettömältä taivaalta, oli suhteellisen lämmin tammikuuksi ja ympärillä oli kasa hyväntuulista jengiä. 2,5h pelin jälkeen oli vieläkin eneginen fiilis ja jälleen kerran mietin miksi oonkaan lähdössä Lontoosta, wää. 


Muistin myös tässä joku viikko päiväkirjan, jota kirjoittelin ensimmäiset 9kk Englannissa. Kirjoitin lähinnä pysyäkseni kärryillä siitä mitä olin milloinkin tehnyt, mutta toisena syynä oli myös saada jotain konkreettista muistoa ajasta täällä. En oikeastaan tunnista itseäni ensimmäisistä kirjoituksista, oon ilonen etten aloittanut pitämään blogia vielä siinä vaiheessa :D 

Jotenkin lohduttavaa kuitenkin miten samat teemat toistuu vuodesta toiseen, vuosi sitten oon selkeästi ollut ihan yhtä kujalla tulevaisuudesta kuin nytkin. Mua myös naurattaa miten kirjoitukset loppuu ytimekkäästi lauseeseen: "Note to self: Don't share a bottle of vodka and a bottle of wine with your friend before going out". 



Whii pakollinen kynsilakkakuva. Roudasin jouluna vastahakoisesti jo puolet mun lakoista Suomeen ja jotenkin fiksusti mulle jäi jäljelle n. 10 eri turkoosin ja harmaan sävyä ja pari glitterlakkaa eikä sit paljon muuta, mun logiikka on joskus vaan niin olematon. Nää kynnet on täysin freestylattu ilman minkäänlaista suunnitelmaa, ja sen kyl huomaa ;D


Oon erinäisistä syistä päätynyt viime aikoina viettämään paljon aikaa pohjoismaalaisissa kahviloissa. Nordic Bakery on ehdottomasti mun uus lemppari, en tiedä miks en oo saanut raahattua itteeni sinne aiemmin! Korvapuusteja, ruisleipää ja karjalanpiirakoita, omnomm.



Sunnuntaina hengattiin entisen hostperheeni au pairin T:n kanssa Sohon ja Covent Gardenin hoodseilla, Nordic Bakeryn lounaan jälkeen suunnattiin pyörimään kaupoissa, kuunneltiin hetki ihanaa katusoittajaa ja sitten oli tietysti jälleen aika etsiä ruokaa, ja päädyttiin Bella Italiaan, noh, pizzalle tietysti. Tai mun tapauksessa pizzalle. 




Maanantaina jatkettiin M:n kanssa lounasperinnettä, tällä kertaa suunnattiin South Woodfordin Wildwoodiin. En tiedä miksei me olla käyty siellä ennen, kuljen siitä ohi joka päivä ja ihastelen mutta ennen tätä en ollut koskaan päässyt sisälle asti. Tällä kertaa pidin katseeni visusti pastavalikoimassa ja sainkin eteeni ihanan lihapullapastan. Esittelyssä oleva uus lempparihame ei ollut ehkä paras valinta kun tarkoituksena on mättää kasa ruokaa mahaan, mutta mun rakkaus sitä kohtaan ei oo vähentynyt vielä yhtään. Metsästin pitkään korkeavyötäröistä nahkahametta joka ei lähetä kyseenalaisia viboja, ja ennen joulua tormäsinkin tuohon ihanuuteen Stratfordin Westfieldissä.



Se, missä tulen asustelemaan Lontoon jälkeen selviää toivottavasti tänään tai huomenna, sen jälkeen siis jälleen paluu aiheeseen :) puss.

Hi there. Now it's finally official, I'm flying back to Finland on the 7th of March! Trying not to count days but can't help thinking how little time I have left here. S has realised that I'm gonna leave quite soon and the next month will probably be pretty difficult for both of us, hopefully not too tearful though.

Some time ago I remembered the journal I used to write during my first 9 months in England. Really happy I didn't write an actual blog around that time ;D It's kinda comforting to notice that although loads of things have changed a lot (including myself), there are still things that haven't. Like the fact that I'm still quite lost when it comes to my future.

I played football again a couple of weeks ago, and after every game I feel that I shouldn't leave London. That Sunday the weather was amazing, sunny and warm and we had loads of players, everyone having fun and enjoying themselves. It's easy to get the feeling that you're alive when you're there.

I had a plan to eat less unhealthy stuff in January, but somehow I've found myself eating pizza wayyy too often. Being on a pizza diet is probably the best thing there is though, can't complain. For various reasons I've also spent loads of time in Nordic cafés, basically in Nordic Bakery and Scandikitchen. Rye bread and cinnamon buns are ever so amazing. I've been to quite a few nice restaurants as well, probably partly 'cause I'm having a break from drinking for a few weeks and somehow then it's so easy to end up eating out all the time :D

I've also worked out what I'm gonna do after I move away from London, it's not really confirmed yet but hopefully will be today or tomorrow. I'll get back to that soon!